ASIOITA JOITA INHOSIN ENNEN, MUTTA NYT PIDÄN NIISTÄ

Fetajuusto. Välttelin sitä aina niin pitkälle kun vaan pystyin. Joka ikisestä salaatista jossa niitä oli, nypein ne pois. Mä vihasin sitä koostumusta sekä makua. Hitto että mä vihasin sitä valkosta kuutiota! 

Snapchat. Siitä on kyl jo kauan kun mä ekan kerran snapchattia kokeilin. En ymmärtänyt sen tarkotusta, tai no, oikeastaan ymmärsin mutta pidin sitä typeränä. Mitä järkeä on laittaa kuva, joka pysyy siellä vain 24 tuntia? Mitä järkeä on lähettää kaverille kuva, joka näkyy sille korkeintaan 10 sekuntia? Aina mulla on se app ollut kännykässä, mutta en koskaan lisännyt sinne mitään. Mä olin myös tosi huono vastaamaan siellä, jos joku mulle jotain lähetti. 

Koulu. Typerää ajanhukkaa. Mä vihasin istua niillä tunneilla. Istua ja kuunnella sitä edessä olevaa opettajaa. Mä vihasin niitä tunteja, mä vihasin kouluun lähtöä, mä vihasin läksyjä enkä koskaan edes tehnyt niitä. Mä vihasin sitä kouluruokaa, kokeita ja testejä. Mä vihasin oikeestaan kaikkea koulussa. 

Maksimekot/hameet. Musta nää oli rumia ja liian pitkiä. Oikeen laahaa pitkin maata. Ne ei sopinut mulle mitenkään päin. Mitkä kengät tällaisien vaatteiden kanssa oikein voi laittaa? Entä minkä takin? Mikään ei tuntunut sopivan niiden kanssa. 

Kirpparit. Mä en suostunut astumaan yhteenkään kirppariin. Ne oli ällöttäviä ja likaisia. Niissä oli aina se kirpputorien "haju". Niistä ei voinut koskaan, ei siis koskaan, löytää yhtään mitään. Kuka sitä paitsi haluaa käyttää toisten vanhoja vaatteita tai tavaroita?

Omana itsenä oleminen. Mitäköhän toi vastaantulija ajattelee mun vaatteista? Entä mun kaverit ja ei niin kaverit? Uskallanko nyt sanoa tätä mielipidettä, jos joku vaikka ei pidäkkään siitä? Uskallanko seistä sanojeni takana? Mitä jos joku nauraa mulle? Näitä kysymyksiä kävin tosi paljon läpi yläasteella ja ehkä vielä lukion alussakin. Monesti saatoin jättää jonkun paidan laittamatta tai asian sanomatta, etten vaan olisi erilainen tai ettei vaan kukaan sanoisi mitään.

Lyhyet hiukset. Hiuksien oli pakko olla pitkät. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. Oli hiukset sitten kuinka huonossa kunnossa vaan, niistä ei saanut koskaan ottaa senttiäkään pois. En pitänyt ollenkaan lyhyistä hiuksista, siis sellaisista polkka mittaisista. Vaikka ei mullakaan enää pitkään aikaan ole ollut tosi pitkiä hiuksia!

Nykyään se mun vihaama valkoinen kuutio on ihan parasta herkkua, käytän snapchattia päivittäin ja todella ahkerasti. Rakastan niitä erilaisia filttereitä ja oon muuttanut mieleni täysin tästä kyseisestä apista. Nykyään mä pidän siitä ideasta että ne kuvat häviää. Ja saatan ehkä vähän liikaakin joskus pommittaa mun kavereita siellä.. :D Koulua en tällä hetkellä käy, mutta lukiossa mä tajusin että koulunkäynti on oikeesti ihan kivaa. Mä aloin oikeesti opiskella ja sain tuloksia kun jaksoin yrittää. Tykkäsin tehdä muistiinpanoja ja kuunnella tunneilla. Nykyään rakastan myös maksimekkoja/hameita ja kuljinkin niissä suurimman osan viime kesästä. Oon myös päässyt yli mun kirppari vihasta ja käynkin niillä aika useinkin. Sieltähän voi tehdä aivan sairaan hyviä löytöjä! Oon sopeutunut tosi hyvin mun lyhyempiin hiuksiin ja mä oikeesti pidän niistä. Monilla lyhyet hiukset näyttää paremmilta kuin pitkät! Tärkeimpänä näistä asioista: mä olen täysin oma itseni. Mua ei enää kiinnosta muiden mielipiteet, ei oikeestaan enää hetkeen ole kiinnostanut. Mä sanon mitä ajattelen ja puen päälleni just ne vaatteet mitkä haluan. Jos joku ei pidä mun vaatteista tai mun mielipiteestä johonkin asiaan, se ei ole mun ongelmani.

Hassua huomata, miten mielipiteet ja mieltymykset muuttuu iän myötä. Koskaan ei siis pidä sanoa ei koskaan! Pakko sanoa, että mielipiteiden muuttuminen on hyvä juttu. Tulee kyllä välillä mietittyä, että mitä ihmettä mä olen joskus ajatellut? Miksi mulla on ollut noinkin typeriä mielipiteitä? Ehkä se kuitenkin kuuluu vaan asiaan kun kasvaa ja ikää tulee enemmän kuin se 15 vuotta. Ja tästä se matka ja kasvaminen jatkuu yhä edelleen.