Moikka! Jotkut teistä saattaakin muistaa, että oon toteuttanut tämän tyylisen postauksen jo aiemmin täällä blogin puolella. Jos sulta on jäänyt se välistä niin pääset postaukseen painamalla tästä. Tällä kertaa luvassa on vähän keväisempiä asukokonaisuuksia! Keltainen on mulle vieras väri jota tulee todella harvoin käytettyä tai oikeastaan voisin sanoa, että ei koskaan. Halusin nyt kuitenkin tuoda asuihin nimenomaan sitä väriä ja sain koottua kolme eri asukokonaisuutta. Mä olen positiivisesti yllättänyt näihin asuihin enkä malta odottaa että pääsen näitä käyttämään! Hassua silti huomata, miten paljon oma tyyli on muuttunut viime postaukselta niinkin paljon. No, vaihtelu virkistää!
Ensimmäinen asu on eniten mua omaa itseäni. Sanoisin, että tää kuvaa parhaiten mun päivittäistä pukeutumistani. Farkut pääsivät mun viime kuun suosikkeihin, joten en usko että niiden mukavuudesta mun tarvitsee kertoa sen enempää. Nämä kaikki näyttää kokonaisuudessaan hyvälle ja siksi onkin mun lemppari asu näistä kaikista kolmesta! Hattu oli vain pieni lisäys asuun mutta toimii kyllä ilman sitäkin.
Toisessa asussa väripilkkuna toimii tämä keltainen toppi. Tämän asun halusin pitää melko yksinkertaisena, joka olisi samalla rento mutta tyylikäs. Halusin jotain uutta ja erilaista, jonka vuoksi valitsin juuri nämä housut. Tiedättekö sen tunteen kun ostaa itselle uuden vaatteen joka on siitä samasta vanhasta tyylistä poikkeavaa ja kynnys sen käyttämiseen on erittäin kova. Jos ymmärsitte mun selityksen niin mulla on juuri sellainen tunne näitä housuja kohtaan.
Halusin pitää viimeisen asun tyttömäisenä jonka vuoksi siis tämä farkkuhame. Kukapa ei viihtyisi rennossa asussa varsinkaan jos kyseessä on sukkahousut.
Mikä oli eniten teidän mieleenne näistä kolmesta kokonaisuudesta?
Ihania asuja! Vaikee päättää lempparia mutta ehkä eniten mun tyylinen on toi ensimmäinen tai toinen asu (: Toi keltanen paita on ihana!!!
VastaaPoistaKiva kuulla että tykkäät :) mä oon kyllä kans tykästynyt tuohon toppiin!!
PoistaToi eka on ehdottomasti mun lemppari, mutta muutkin olivat hienoja asuja. :)
VastaaPoistaHttp://mmarmoritaivas.blogspot.fi/
Muhun iskee myös eniten ensimmäinen asu :) Kiitos!
PoistaNää kaikki asukokonaisuudet on aivan ihanai! Toi keltanen väri on ihanan pirteä ja ei ponnahda ärsyttävän räikeästi tummien vaatteiden seasta :)
VastaaPoista